RaLun edustusneidit

Siis talvi, intin tj taitaa olla tällä metsäsissillä vielä 150:n luokkaa, eli supersotilauteen on vielä roimasti matkaa.

Loputtomanoloinen talvi ehti jo routaamaan runosuoleni ja tuiskaamaan sen umpeen kuin Lahden korpikuusikot metsäleiriemme aikana. Nyt kevätaurinko on sulattanut nuoskat ja enimmät loskatkin, joten voin antaa suoleni pulputa teidän kaikkien edarien kuulumisia janoavien kostukkeeksi.

Käytiin tuossa joku aika sitten tutustumassa tanskalaiseen kartanonherra- ja suunnistajatarjontaan, mutta valitettavasti kumpikaan ei tarjonnut mitään riittävän tasokasta meille. Onneksi kaikki muu kevätretkellämme olikin sitten tasokasta. Paikalle kun saavuimme ensimmäisen luokan lennolla, josta suuntasimme viiden tähden hostelliimme, joka Annan arvion mukaan oli oikein mainio hinta-tiivistunnelmaisuussuhteeltaan.

Paikan futaritaronta oli ihan kohtalaista tasoa, mikä ei tietenkään riittänyt meille, joten suuntasimme Kööpenhaminaan, missä Emilia törkeästi yritti vikitellä tarjoilijaamme (oliko se nyt Pietro?). Kiero siskoseni kietoi KISS-faniksi paljastuneen tarjoilijaparan verkkoihinsa niin taitavasti, että miesparka kokkaili ruokamme (vähintäänkin Emulin Pasta Carbonaren) omin käsin, ainakin mausta päätellen. Espanjaano oli murtumisen partaalla kun Cruella de Emilia ei suostunut karkaamaan hänen kanssaan lämpimämpiin maihin, mutta lohdutukseksi jätimme tälle Tanskaan pakkotyöhän joutuneelle Juanesille ruhtinaallisesti tippiä, siis useita kruunuja. Niillä Pedro saattoi käydä ostamassa itselleen särkyneen sydämen paikkailuun vaikka mitä..ainakin tikkariin hynät riittivät. Luultavasti kaikki meni kuitenkin säästöpossuun pesämunaksi Suomen matkaa varten, koska siellä hän kuulemma olisi halunnut olla tuhannesti mielummin kuin Tanskassa.

Tanskassa sattui olemaan reissumme aikana Spring Cup -niminen kisailu, jonne päätimme mennä sulostuttaamaan antihottisten kurjaa elämää läsnäolollamme. Metsässä vierähtikin tovi jos kolmaskin, kun niitä elämäänsä raumalaista auringonpaistetta kaipaavia ressukoita suorastaan parveili ympärillämme häiriten suoritusta.

Siirtymät pisteestä Helsingörin Danhostel pisteeseen B edareiden vanhin ja fiksuin oli hoitanut asemansa edellyttämällä tavalla. Satuin meinaan paria päivää ennen reissua huomaamaan etten kykenekään vuokraamaan sitä kaavailemaamme limusiinia, kun ei tuota luotto(kortti)a löydykään, ja mamma ei voinut laittaa visaansa vikisemään hyväksemme, koska kortin omistajan olisi pitänyt olla paikan päällä. Noh, ei hätiä mitiä, Kaltsu raotti jälleen rahakirstua ja antoi kullannupuilleen hiukan taksirahaa. Olimme kuitenkin ovelaakin ovelampia ja päätimme käyttää taksin sijaan julkisia, mikä olikin meitsin järjestelykyvyllä aivan huikea idea! Se oli kuitenkin Simppa, joka vei meidät rautatieasemalle odottamaan junan lähtöä, jota ei näkynyt eikä kuulunut, koska kyseessä sattuikin olemaan bussi.

Ei tässä kuitenkaan jouda kertailemaan kaikkia Tanskan mähnäilyjä ja puikotuksia, sillä Spring Cupin musertavan viestisössinnän jälkeen kävimme hakemassa Karhuviestistä seuran kustantamat espressokeittimet kotiin. Muut joukkueet antoivat hyvän vastuksen, mutta eivät voineet Rauman seireeneille mitään. Juoksumme oli taktisesti aivan priima, sillä vastoin kaikkia ennakkospekulaatioita Emuli saikin juosta ankkuripätkän isäänmaan puolesta valmistautumispäivät uhranneen meikän puolesta, ja t_ssu kulkikin varsin liukkaasti! Pääsimme siis Karhuhallin maalisuoralla tuulettelemaan ensimmäistä, joskaan ei suinkaan viimeistä suurviestin voittoamme! Palkintopallistelun ja tuhansien lehdistölle jaettujen kommenttien jälkeen meidän oli paettava noilta ahnailta sopuleilta ja käytävä vaivihkaa Harjavallassa eräässä ravitsemusliikkeessä vetämässä hiukan murua napaan.

Kiitos menestyksestä kuuluu myös autonkuljettaja-huoltajillemme, vaikkeivat kannustukset olleetkaan aivan samaa luokkaa kuin Tanskassa viestin huoltajana toimineen Emulin arviot juoksutekniikan ja juoksijan esteettisyydestä. Oli kuitenkin hienoa tulla Porissa voittajina maaliin tukitiimin huutomyrskyssä.

FinnSpringissä meitä pääseekin sitten palvomaan uusissa Edari-huppareissamme kahvion puolella. Tiskin alta voi tiedustella myös edustuskassaamme kartuttavan TeiniTaivas-firman palveluita.

Sen jälkeen eteen kaatuvatkin seuraavat ulkomaan sekoilut, kun viikon päästä lähdemme risteilemään kohti Tiomilaa, jossa Emuli pääseekin ankkuroinnin sijaan tykkeilemään avausosuudelle. Odotan kieli pitkänä ja punainen matto valmiina maalisuoran varressa sitä suoritusta.

Tämä artikkeli kirjoitettiin Torstaina, Huhtikuun 22. 2010 klo 13:56 luokkaan Luokittelematon. Voit seurata artikkelin kommentteja RSS 2.0 virran avulla. Voit jättää kommentin, tai viitata artikkeliin omilta sivuiltasi.